torstai 31. elokuuta 2017

Terkkuja työpalvelusta

Moikka kaikille!

Vaikka aurinko vielä paistaa lämpimästi, tuoksuu ilmassa jo vahvasti syksy. Täällä 4h:n toimistolla syksy tuo mukanaan uusia tuulia. Allekirjoittanut aloitti työt Mataran toimistolla työpalvelukoordinaattorina elokuun puolivälissä. Olen toimistolla pääsääntöisesti kolmena päivänä viikossa, ja muina aikoina työpalvelupuhelimeen vastaa toiminnanjohtaja Ritva Vallinkoski.

Vapaa-aikani vietän perheeni kanssa, johon kuuluvat mies ja reilu vuoden ikäinen tyttö. Leipominen ja ruoanlaitto kuuluvat harrastuksiini, samoin liikunta ja elokuvat.

Olen päässyt jo hyvin työn touhuun kiinni, ja hienoa nähdä, miten sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä meiltä löytyykään! Syksy tuo tullessaan työpalvelun puolelle mm. kotiapukurssin, joka starttasi tällä viikolla.

Innolla syksyä kohti ja mukavaa olla täällä :)


Sari Vainio-Pekka
työpalvelukoordinaattori

perjantai 25. elokuuta 2017

Kehittämispäivässä halattiin puita ja hyviä ideoita

Keskiviikkona 23.8. vietettiin Jyvässeudun 4H-yhdistyksen hallituksen ja henkilöstön kehittämispäivää Hangasjärven kauniissa maisemissa. Kuinka ollakaan, samaan aikaan vietettiin myös Puunhalausviikkoa - tästäpä saatiinkin hyvä syy tutustua lähemmin retkikämpän lähiympäristöön!


Söpö sarvipää keräsi kiistatta eniten halauksia!
Kuvissa halaajina hallituksen ihanat naiset Virpi ja Jaana sekä Laura.
Hallituksen ja henkilöstön kehittämispäivässä tarkasteltiin vuoden 2017 toimintasuunnitelman toteutumista, keskusteltiin vuosien 2017-2019 painopisteistä sekä Jyvässeudun 4H-yhdistyksen roolista lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä ja mahdollistajana. Ideointia ja ideoiden toteutusta jatketaan syksyn mittaan.

Kimppahalaukset olivat päivän juttu! Kuvassa Joonas ja Elisa toimistolta.

Halko hallituksen jäsenen Turon hellässä hoivassa.
Kehittämispäivän inspiroiva ympäristö johdatti meidät moniin hyviin keskusteluihin. Illan päätteeksi tunnelmoitiin takkatulen äärellä perinteisen makkaranpaiston merkeissä.

Takkatuli lämmitti mukavasti niin retkikämppää kuin makkaroita!

Antoisan ja pitkän päivän jälkeen maistui monelle varmasti uni! Tässä Elisan vinkki!
Hyvää Puunhalausviikkoa ja viikonloppua kaikille!


keskiviikko 16. elokuuta 2017

Pyörät parkkiin ja roskat veks!

Jyväskylän ydinkeskustan katujen siisteydestä huolehtivat tänäkin kesänä osaltaan katukuvan pinkki piristys, Kollektori-partio. Toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin työskentelevät Kollektorit huolehtivat Kävelykadun pyöräparkeista napsien samalla roskapihdeillä irtoroskat pois kaduilta.


Siirsikö joku pyörääsi?

Tänä kesänä erityisesti Väinönkadun muutostyöt ovat haastaneet niin pyöräilijät kuin Kollektorit. Yliopiston Apteekin eteen virheellisesti jätettyjä pyöriä on kuljetettu niin kaupungin kuin Kollektorien toimesta virallisiin pyöräparkkeihin.

Edellisten kesien tapaan Kollektori-toiminta on saanut kiitosta ja kehua kadulla kulkijoilta. Ajoittain Kollektorit ovat päässeet myös opastamaan muita kulkijoita ja kaupungissa vierailijoita esimerkiksi tiettyjen paikkojen löytämiseksi.

Sateisista ja koleista kesäpäivistä huolimatta työtä on tehty hymy huulilla!

Lämmin kiitos jo tässä vaiheessa Kollektori-toiminnan mahdollistamisesta kaikille kumppaneille! Kollektori-toiminta on Jyväskylän Elävän Kaupunkikeskusta (Jekku) ry:n, Jyväskylän kaupungin sekä alueen kiinteistöjen yhteinen kesäprojekti siistin ja viihtyisän kaupunkikeskustan ylläpitämiseksi.

tiistai 8. elokuuta 2017

Nuorisotoiminnan uudet tuulet

Olen toiminut nuorisotoiminnan Toiminnanohjaajana kohta vuoden ja koska määräaikainen työsuhde on päättymässä elokuun puolivälissä, nuorisotoiminnan tekijät vaihtuvat. Työ minulle nuorisotoiminnassa on ollut todella vauhdikasta, opettavaista ja inspiroivaa. Olen päässyt kohtaamaan satoja lapsia ja nuoria koulutuksissa, kursseilla, kerhoissa ja tapahtumissa.

Jyvässeudun 4H:n nuorisotoiminnan vahvuus on ollut se, että otamme kaikki toiminnassa mukana olevat nuoret mukaan yksilöinä ja pyrimme löytämään nuorille mielekästä toimintaa jossa voi hyödyntää omia vahvuuksiaan ja saada tilaa omille ideoilleen.

Yksi kiinnostavimmista meneillään olevimmista projekteistamme on kansainvälinen Youth In Action -nuorisovaihto , kansainvälinen nuorisoryhmien tapaaminen , jonka sisällön nuoret suunnittelevat yhdessä kumppanimaan nuorten kanssa. Nuoriamme puhuttelevat ajankohtaiset aiheet kuten rauhanrakennus, kulttuurien välinen vuorovaikutus ja syrjäytymisen ehkäisy. Vaihdon suunnittelu ja ideointi on parhaillaan menossa.

Vaikka tekijät vaihtuvat, nuorisotoimintamme jatkuu tuttuun tapaan kerhojen, kurssien, koulutusten ja muun toiminnan merkeissä.

Lämmin kiitos kaikille joiden kanssa olen saanut työskennellä, ja erityisen suuri kiitos kaikille toiminnassa mukana oleville nuorille!



Riikka